keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

KIRKKARIT 2016

Moikka! Perinteiset Aitoon kirkastusjuhlat eli kirkkarit on nyt juhlittu, jossa olin tänä vuonna kolmatta kertaa. Olin tosin koko festarit alueen ulkopuolella rahansäästö syistä, mutta tärkeintä oli nähdä paljon tuttuja, tutustua uusiin ihmisiin, saada huikeita festarimuistoja, sekä pitää hauskaa pitkästä aikaa luokkalaiseni Sadun kanssa!

Kirkkarit lähtivät käyntiin lauantaina, jolloin olin ulkopuolella yksin ja seikkailin eri kaveriporukoitteni luona ja tsekkailin menoa tulevia päiviä varten. Ihmisiä oli vähemmän edellisiin vuosiin verrattuna, mutta veikkaan sen johtuvan sateista mitä ennustettiin. En voi kuitenkaan väittää etteikö porukkaa olisi piisannut:D


Sunnuntaina Satu liityi mun seuraksi ja iltapäivällä kurvattiin Aitooseen aivan tyhjillään olevalle pellolle. Ajankuluksi tehtiin pieni kävelyreissu Aitoon Siwalle ja ostettiin päivän ruoat, -30% salaattiateriat. Takasin palattua alkoi ihmismäärä kasvaa ja pienen hetken päästä pelto oli taas tupaten täynnä porukkaa.

Illan aikana tutustuttiin sattumalta mun ja Sadun tulevaan naapuriin, kuunneltiin aitojen ulkopuolella miten JVG veti keikkansa ja käytiin tutustumassa bussiin, jonka sisään oli rakennettu sauna. Kätevää! Oli kyllä tosi kiva ilta ja sääkin suosi, vaikka kokoajan oli pieni tunne että kohta sataa ja festaritunnelmat latistuvat.

Yöllä lähdettiin ajelemaan kotiin Aapiskukon kautta, josta haettiin iltasafkaksi herkkukori. Namnam ei ole mitään parempaa rankan festari illan jälkeen.


Maanantaina nukuttiin niin paljon kun vain sielut sieti ja palattiin Aitooseen vasta kunnon unien jälkeen. Meno jatkui samana kuin edellisenä päivänäkin, mutta salaattien sijaan Siwasta lähti mukaan mozzarella-tomaatti kolmioleivät testaukseen ja oli kyllä hyviä.

Illan kohokohdat olivat ehdottomasti eräällä trampoliinilla hypähtely, kova yritys päästä bäkkärille (joka ei kuitenkaan onnistunut, mutta saatiin kuitenkin elastinen heiluttamaan ja naurahtamaan meille:D) ja poliisien kanssa vietetty selffie hetki.

Illemmalla se aiempina päivinä pelätty sade iski. Onneksi kuitenkin oltiin fiksuina tyttöinä pakattu sateenvarjo mukaan ja sade alkoi vasta siinä vaiheessa, kun odoteltiin jo kyytiä kotiin päin.

 
Semmoiset festarit tällä kertaa ja ensi vuonna uudestaan!

2 kommenttia:

  1. kivoja kuvia ja hauskan kuuloinen lauantai sulla :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos<3 Ja joo oli kyl aikamoinen päivä, kun kertaakaan en joutunut olemaan yksin vaikka minkään näköstä seuralaista ei ollutkaan mukana:D

      Poista

Jokainen kommentti on tärkeä ja saa hymyn huulille! Pidäthän vain huolta ettei kommenttisi ole asiaton tai loukkaa ketään, kiitos ♥